Mikael Jungner: ”Vaali omaa näkökulmaasi ja uskalla tehdä asioita”

Teksti: Lilja Kettunen

Kuvat: Henni Purtonen

Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner on rohkea ihminen, ja kehottaa myös opiskelijoita rohkeuteen. Jungner haluaa oppia ja ymmärtää, ja tämä onkin syy hänen monipuoliseen uraansa.

Mikael Jungner saapuu sateisena maanantaiaamuna Cafe Ekbergiin. On stadilaisten toimistotyöntekijöiden ’kukonlaulun aika’, eli kello 8. ”Ainahan ne herätykset on aikaisia”, Jungner toteaa pirteästi.

Huh, mikä lista titteleitä hänellä on. Pääsihteeri, puheenjohtaja, yhteiskuntatieteiden opettaja, ministerin erityisavustaja, puoluesihteeri… Vain muutaman mainitakseni. Mikael Jungner on koulutukseltaan juristi, mutta tällä hetkellä viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja. Takana on opintoja niin johtamisesta kuin juridiikastakin. Kreabin pesti ei ole kuitenkaan ensimmäinen toimitusjohtajan tehtävässä.

”Eihän kukaan oikeasti tykkää toimitusjohtajasta. Häntä voidaan arvostaa ja kuunnella, mutta pikkujouluissa kaikki odottavat hetkeä, kun lähdet pois. Toimitusjohtajana oleminen on ikään kuin yhteisöllistä yksinäisyyttä”, Jungner kertoo. Hän on ollut toimitusjohtaja Yleisradiolla ja nyt Kreabilla. Miksi sitten juuri toimitusjohtaja? ”Mitä tahansa teet ykkösenä, esimerkiksi toimitusjohtajana, opit eniten. Pienemmän kioskin toimitusjohtajana on opettavaisempaa kuin isomman kioskin keskijohdossa.”

Hieno ura ei tule itsestään. Sen eteen Jungner on joutunut tekemään paljon valintoja, ja ottamaan riskejä. Hänen mukaansa suurin riski oli se, kun hän kieltäytyi Microsoftin Länsi-Euroopan yhteiskuntasuhdejohtajan paikasta ja lähti sen sijaan Yleisradioon, ’pieneen kioskiin’, toimitusjohtajaksi. Miksi hän valitsi Yleisradion? ”Varmempaa ja rahakkaampaa olisi ollut lähteä Lontooseen. Mutta Yleisradioon lähteminen oli kiinnostavampaa.”

Jungner on lähtenyt tuntematonta kohti jo uransa alussa. ”Ennen kuin valmistuin, minulla oli vakituinen opettajan virka. Sitten minulle ehdotettiin, että lähtisin demariopiskelijoiden pääsihteeriksi, jossa oli pienempi liksa. Homma oli todella epävarma, mutta hyppäsin siihen. Siitä aukesikin huikean erilainen maailma”, hän kertoo.

Mikael Jungner on menestynyt. Ja kukapa meistä ei haluaisi menestyä? Ura on kuitenkin opettanut Jungnerille jotain tärkeää. ”Sitten kun menestyt, huomaat, että se ei oikeastaan merkitse mitään. Jokaisen tulee oikeastaan itse kohdallaan huomata, että menestys itsessään on aika arvotonta”, hän sanoo ja viittaa tietämiinsä suurorganisaatioiden entisiin toimitusjohtajiin, jotka kokevat tuhlanneensa aikaa uraansa, vaikka ajan olisi voinut käyttää vaikkapa perheensä tai muun itselle tärkeän asian parissa.

Jos jätät tekemättä asioita kuviteltujen mielipiteiden tai muiden käskyjen vuoksi, niin ainoa ihminen joka siitä kärsii, olet sinä itse”, Jungner huomauttaa.

Miksi sitten ihmiset haluavat menestyä? Jungnerin mukaan tämä johtuu hyväksynnän hakemisesta. ”Mutta etenemällä urallaan ei tule hyväksyntää. Mitä enemmän menestystä tulee, sen vähemmän hyväksyntää saa.” Yksi asia menestyksessä on tärkeää. ”Hyvällä polulla on, jos tekee asioita, joista pitää ja innostuu itsessään, ja menestys tulee sivutuotteena”, Jungner sanoo.

Millä sitten motivoitua? ”Mun mielestä on tärkeämpää ymmärtää ja kokea elämyksiä kuin menestyä. Menestyminen on aika boring”, Jungner tokaisee. ”Tärkeintä on löytää oma intohimo. Minun intohimoni on ymmärtää asioita, joita ei ole aiemmin ymmärtänyt. Kun tekee asioita, minkä seuraukset ovat yllättäviä, oppii. Intohimonani on ymmärtää elämää.”

Intohimon löytäminen on myös sitä, ettei kouluarvosanoihin tai ihmisiin suhtaudu välineinä. ”Kouluarvosanoilla ei ole merkitystä, vaan sillä, miten ne on saatu. Kiinnostuksella ja innostuksella oppimiseen on väliä. Oikeasti tärkeää on itsetuntemus, itsensä kuunteleminen ja oman jutun löytäminen.” Kenenkään ei Jungnerin mukaan tule tyytyä ajatteluun olen mitä olen, eli vaikkapa lahjakas matematiikassa, hyvä juoksija tai sosiaalisesti lahjakas. ”Hyviä numeroita saa, jos niiden eteen näkee vaivaa ja opiskelee asioita, ei siksi, että olet mukamas hyvä jossain. Sinusta voi tulla lähes mitä tahansa, jos siihen kunnolla paneudut”, hän painottaa.

Opiskeleminen saattaa käydä puuduttavaksi ja työpaikan etsiminen voi turhauttaa. Myös niin sanotusta kulttuurisesta muotista ulos astuminen voi olla vaikeaa. Mutta Mikael Jungner on oivaltanut erään asian, joka onkin vienyt häntä työurallaan eteenpäin. ”Oma näkökulma on arvokkaampaa kuin se, että tekee niin kuin muut käskevät.”

Mutta oman näkökulman esiin tuominen vaatii rohkeutta ja uskallusta sanoa asiat suoraan. Jungnerin mukaan suomalainen läpitunkeva tasa-arvon periaate on myös johtanut vaatimattomuuden kulttuuriin, joka on suurta tuhlausta. ”Ajatellaan, että oonpa ihan hissukseen ja teen parhaani, ja joku näkee mun taidot ja nostaa jalustalle. Maailma ei toimi ollenkaan niin”, Jungner toteaa. ”Jos et itse pidä huolta kasvamisesta ja näkyvyydestä, ei kukaan muukaan tee sitä sun puolesta.”

Mutta huomattavaa on, että menestys ei tule yksin eikä omaa onneaan voi takoa ilman toisia ihmisiä. ”Kaikki merkittävä tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ihminen ei saa koskaan olla väline, vaan päämäärä”, Jungner sanoo. ”Ihmiset kyllä aistivat, jos tullaan luomaan verkostoa luodakseen verkostoa. Verkostoituminen on sitä, että kohtaat ihmisiä joista olet kiinnostunut ja he huomaavat sen. Syntyy tunneside. Se tunneside on verkosto.”

Jos pelkää kasvojensa menettämistä, ne kannattaa menettää mitä pikimmiten. Siis mitä?

Niin, tämä vinkki on opiskelijoille, jotka eivät uskalla tuoda osaamistaan ja mielipiteitään esille, tai jotka inhoavat joitain asioita koska eivät uskalla tehdä niitä. Esimerkiksi vaikka pitää puheita. ”Tee asioita, jotka tuntuvat epämiellyttäviltä, jolloin saatat tajuta, että ei kukaan oikeasti edes huomaa ja ei se ollutkaan niin kamalaa. Jonkun ajan kuluttua et enää pelkää”, Jungner sanoo. Tämä koskee kaikkia asioita, joissa pelkää menettävänsä kasvonsa. ”Suurin riski, jonka voit ottaa, on jättää tekemättä asioita siksi, että maailma huolettaa tai pelottaa.”