KUVAT Laura Oiva, Henni Purtonen, Toni Pakarinen

Copyright

2016 VTM16

 

Panelistit esittäytyvät

November 12, 2016

Paneelikeskustelu: Mikä ratkaisee työpaikan saamisessa?

 

Minna Vierikko, Vilja Rydman, Panu Laturi

Klo 12.45 - 13.15, Valssaamo

 

Kolme valtsikan alumnia pohtii omien kokemustensa kautta sitä, mikä on opiskelujen aikaisen toiminnan merkitys työelämän kannalta. Paneelissa käsitellään esimerkiksi opiskelijatoimintaa, verkostoitumista opintojen aikana, sivuainevalintoja sekä mahdollisen vaihdon merkitystä.

 

Keitä meidän raudankovaan paneeliimme sitten kuuluu ja mitä he ajattelevat omasta opiskelu- ja urapolustaan?

 

Minna Vierikko

Pääsihteeri, Nuorisoasuntoliitto

 

Opinnot:

HY: tietojenkäsittelyoppi, sosiaalipolitiikka

Suomen Liikemiesten Kauppaopisto

 

Työ- ja järjestötehtävät:

2012-

Nuorisoasuntoliitto

2007-2015      

Oy Botta Ab:n hallituksen jäsen

2011-2012      

Demareiden järjestösihteeri

2006              

Suunnittelija yliopistolla

2002-2005    

HYY:n pääsihteeri

1997-2000    

HYY:n järjestösihteeri

1997             

HYY:n hallituksen jäsen

 

Minna Vierikko on taustaltaan eteläpohjalainen. Lukion historian opettajan mainostus Helsingin Yliopiston osakunnista toivat hänet Kristiinankaupungista Helsinkiin, jossa hän kävi aluksi Suomen Liikemiesten Kauppaopiston. Tie vei kuitenkin Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelytieteisiin, joissa hän aloitti opinnot vuonna 1992. Tämän jälkeen Vierikko pääsi vielä valtsikaankin, sosiaalipolitiikkaa opiskelemaan.

 

Järjestömaailma vei Vierikon jo alusta asti mennessään - jo 7-vuotiaana pikkupartiolaisena, ja viimeistään, kun hän liittyi yliopistossa Etelä-Pohjalaiseen Osakuntaan. Tämän lisäksi hän toimi ainejärjestössään Stigmassa. Pohjalaisten osakuntien hallinnoima Ostrobotnia-talo tuntui Vierikolle toiselta kodilta keskellä kaupunkia, ja siellä hän viihtyikin välillä enemmän kuin kampuksella.

 

Aktiivisten osakuntavuosien jälkeen Vierikko siirtyi ylioppilaskuntaan, ensin luottamushenkilöksi ja sitten töihin. Hän on toiminut HYYn edustajistossa, hallituksessa, järjestösihteerinä ja pääsihteerinä. Lisäksi hän on työskennellyt HYY Yhtymässä ja yliopistolla. Vierikko valmistui vuonna 2011.

 

-       Ei ihan OKM:n tavoiteajassa, mutta poikkitieteellisiä verkostoja löytyy kolmelta vuosikymmeneltä, hän sanoo.

 

Valmistumisensa jälkeen Vierikko työskenteli hetken Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimistolla järjestösihteerinä.

 

-       Sitten minut valittiin Nuorisoasuntoliiton pääsihteeriksi. Tässä hommassa olen ollut nyt hiukan yli neljä vuotta. Kohtuuhintaista vuokra-asumista alle 30-vuotiaille työssäkäyville ja työelämään astuville nuorille – siinä riittää työsarkaa, hän sanoo.

 

 

Nuorisoasuntoliitto eli NAL rakennuttaa nuorisoasuntoja ja vuokraa niitä, tuottaa asumisen sisältöpalveluita, palvelee valtakunnallista nuorisoasuntoyhdistysten verkkoa, tuottaa tietoa nuorten asumisesta ja tekee nuorten asumisen edunvalvontaa. Järjestötoiminnassa Vierikko onkin edelleen.

 

-       Järjestöt tarjoavat mielenkiintoisia työtehtäviä, joissa tietää tekevänsä merkityksellistä työtä.

 

 

 

 

Vilja Rydman

Viestintäkonsultti, vaikutustoimisto Vapa Impact

 

Opinnot:

HY: viestintä, x-määrä sivuaineita

Erikoismaininnan saa gradu otsikolla ”Nörtin tarina”

 

Ulkomailla?

2007-2008 Erasmus-vaihdossa Brysselissä (ranska, politiikka, viestintä)

 

Työ- ja järjestötehtävät:

2015-            

Vaikutustoimisto Vapa Impact

2010-2015    

Viestintätoimisto Desk, Communications Consultant

2009-2012    

Valtsikan promootiovastaava

2005-2006    

Kannunvalajien hallituksen jäsen

2004-2010    

Viestintä- ja käännöstehtävissä mm. Maikkarilla ja Nelosella

 

Vilja Rydman aloitti opiskelun valtsikassa 2004 pääaineenaan viestintä ja sivuaineenaan lukemattomia aineita taidehistoria ja tähtitiede mukaanlukien. Samaan aikaan kun hän aloitti opinnot, hän aloitti MTV3:lla toimittajana, jossa hän teki lukuisia eri pituisia pätkiä ja freelancer-hommia.

 

Pätkätyöt värittivät muutenkin Rydmanin opiskeluaikaa. Hän teki iltoja ja viikonloppuja ravintoloissa, Finlandia-talolla tai baarissa, ja päivät menivät eri toimituksissa tai muissa töissä. Hän on ollut toimittajana Taloussanomissa ja Nelosen uutisissa, tiedottajana Uudenmaan liitossa ja toimitussihteerinä Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Opintoihin tuli pitkiäkin taukoja töiden vuoksi.

 

-       Siihen nähden mitä kaikkea ehdin tekemään noiden vuosien aikana, mielestäni opintoni eivät edes kestäneet kovinkaan pitkään – päinvastoin! Jäi vielä niin monta kiinnostavaa kurssia käymättä, hän sanoo.

 

Rydmanin työelämä muuttui, kun hän aloitti viestintäkonsulttina viestintätoimisto Deskissä.

 

-       Viestinnän konsultointi oli minulle hyppy tuntemattomaan, mutta uskon, että sosiaalinen luonteeni ja loputon kiinnostukseni melkein mihin tahansa aiheeseen on auttanut minut pitkälle. Ja tekemällä oppii! Toisaalta konsultointi ei eronnut niin paljoa kaupallisten saittien tuottajan hommista, mitä olin tehnyt Maikkarilla jo vajaan vuoden ajan, hän kertoo.

 

Työmaailman viedessä mukaansa opinnoille ei jäänyt enää aikaa ja puolivalmis gradun raakile jäi odottelemaan koneen kovalevylle. Rydman kuitenkin päätti hoitaa hommat loppuun.

 

-       Eräänä syksyisenä viikonloppuna otin perjantain töistä vapaaksi ja pakenin kesämökille. Ulkolämpötila oli 0 ℃, sisällä talossa 10 ℃. Yhden makuuhuoneen sain lämmitettyä noin 16 asteeseen ja graduni oli valmis sunnuntaiaamuun mennessä, hän muistelee.

 

Rydman kuitenkin muistuttaa, että hyvin harvaan työpaikkaan hän on loppujen lopuksi hakenut avoimen hakuprosessin kautta.

 

-       Ollessani vaihto-oppilaana Brysselissä ja juuri palailemassa takaisin Suomeen, sain viestin entiseltä esimieheltäni, joka oli itsekin juuri vaihtanut työpaikkaa. Hän tiedusteli, jos olisin jo kohta palaamassa takaisin Suomeen ja siitä alkoi jälleen uusi homma Kaupan Liitossa. Nykyisessä työssäni Vapa Impactilla olen lähinnä siksi, että satuin soittamaan juuri sopivalla hetkellä ja kysymään, tarvittaisiinko minua töihin, hän toteaa.

 

 

 

Panu Laturi

Osakas, N2 Comms -viestintätoimisto

 

Opinnot:

HY: Kansantaloustiede, kehitysmaatutkimus, tietojenkäsittelytiede

 

Ulkomailla?

2001             

Erasmus-vaihdossa

1996             

Baltic Studies Tartossa

 

Työ- ja järjestötehtävät:

2016-            

N2 Comms

2013-2016    

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Soste, järjestöjohtaja

2007-2013    

Vihreiden puoluesihteeri, Kampanjapäällikkö Vihreissä sekä Euroopan Vihreissä

1999             

HYY:n hallituksen puheenjohtaja

 

 

Panu Laturi ei ollut ennen yliopiston pyöröovissa pyörähdystään osallistunut järjestötoimintaan. Yliopistoon päästyään järjestömaailma avautui hänelle nopeasti sekä Etelä-Pohjalaisen osakunnan että ainejärjestö Limeksen kautta. Laturi lähti myös ylioppilaskuntaan ja päätyi ylioppilaskunnan hallitukseen ja hallituksen puheenjohtajaksi 1999.

 

Tämän jälkeen hän koki yhden elämänsä opettavaisimmista hetkistä.

 

-       Ajattelin jatkaa vielä SYL:ssä, mutta hävisin puheenjohtajavaalin marraskuussa 1999. Se oli sillä hetkellä suuri pettymys, mutta jälkikäteen ajateltuna voin vain olla tyytyväinen, että näin kävi. Tappioon ei kannata jäädä suremaan, vaan aina löytyy uusi kivi, hän kertoo.

 

Politiikkaan Laturi päätyi hieman sattuman kautta.

 

-       Keväällä 1997 minulle tuli tunne, että haluan tehdä jotain uutta. Huomasin
Suomen Kuvalehdestä, että kansanedustajille oli luotu avustajajärjestelmä, ja vaikka en ollut mukana politiikassa enkä minkään puolueen jäsen, jutun
luettuani päätin, että haluan avustajaksi, hän kertoo.

 

Ensimmäisenä hän mietti, onko hänellä mitään kontaktia kehenkään kansanedustajaan. Pienen selvittelyn jälkeen selvisikin, että kansanedustaja Aulis Ranta-Muotio oli opiskellut agronomiksi yhtä aikaa hänen isänsä kanssa. Laturi soitti Ranta-Muotiolle.

 

-       Syyskuussa huomasin, että olin eduskunnassa yhtenä ensimmäisistä kansanedustajan avustajista. Asia, jota en olisi voinut mitenkään arvata puolta vuotta aikaisemmin, hän muistelee.

 

Ylioppilaskunnassa Panu oli sitoutumaton, ja oma poliittinen kanta ei varmistunut vielä avustajan tehtävissäkään. Aulis Ranta-Muotio oli keskustalainen kansanedustaja. Laturi keikkui Vihreiden ja Keskustan välillä.

 

-       HYY:n hallituksen puheenjohtajavuoden lopulla halusin tehdä valinnan pitkän ja vaikean pohdinnan jälkeen. Vihreät on puolueeni, hän sanoo.

 

Yksi ensimmäisistä tapahtumista johon Laturi osallistui uunituoreena Vihreänä oli ”Heidi Hautala presidenttiehdokkaaksi”-bileet Vanhalla ylioppilastalolla. Bileet muuttuivat työksi, kun Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Otto Lehtipuu kysyi hänen kiinnostustaan toimia Vantaan ja Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtajana.

 

-       Parin hyvin nukutun yön jälkeen vastasin tähän
kysymykseen “kyllä” tajuamatta, että päätin samalla, mitä teen seuraavat 12 vuotta.

 

Näin hän päätyi toiminnanjohtajaksi, kampanjapäälliköksi, kansainvälisten asioiden sihteeriksi, Brysseliin Euroopan Vihreän puolueen eurovaalien kampanjapäälliköksi ja lopulta Vihreiden puoluesihteeriksi vuodesta 2007 vuoteen 2013. Puoluesihteerin pestissä hän ei kuitenkaan aikonut olla ikuisesti.

 

-       Totesin, että puoluesihteerinä voi olla vain niin kauan kun on jotain annettavaa ja intoa. Päätin, että kunnallisvaalit 2012 tulisivat olemaan ehdottomasti viimeiset vaalini puoluesihteerinä.

 

Ennen kunnallisvaaleja Laturi joutui kuitenkin aloittamaan pohdinnan siitä, mitä hän haluaa tehdä isona. Asian ratkaisikin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas, joka soitti, pyysi lounaalle ja kyseli Laturin halukkuutta lähteä aluetoiminnan ja vaikuttamisen johtajaksi.

 

-       Olin ajatellut olla Sostessa viisi vuotta. Viime kesäkuu muutti kuitenkin tilanteen. Sain yllättävän soiton, jossa kysyttiin halukkuuttani lähteä perustamaan uutta viestintätoimistoa. Päätös oli helppo, en halunnut joutua katumaan sitä, että sanon ei. Siksi syyskuusta lähtien tittelini on ollut “osakas, N2 Comms Oy”.

 

Teksti: Lilja Kettunen

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Recent Posts

November 12, 2019

November 26, 2017

November 26, 2017

November 12, 2016

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square