Ozan Yanar: ”Menestyminen on itseensä luottamista”
Teksti ja kuvat: Henni Purtonen

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar kannustaa opiskelijoita olemaan uteliaita ja innostumaan asioista. Maailmaa ei muuteta päivässä tai kahdessa. Joskus yksi puheenvuoro voi kuitenkin viedä aivan uuteen suuntaan.
Neljä vuotta sitten kansantaloustieteen opiskelija Ozan Yanar viimeisteli kandidaatintutkintoaan. Syksy alkoi hiljalleen vaihtua talveksi. UniCafén lounasjonossa Yanarin katse kiinnittyi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) mainokseen tulevista edustajistovaaleista. Hän mietti, ketkä vaaleissa saavat asettua ehdolle ja kuinka paljon heillä on jo kokemusta?
Edustajistovaalien ehdokasasettelu oli päättymässä seuraavana päivänä klo 12. Myöhään edeltävänä iltana Yanar päätti lähteä mukaan vaalimittelöön. Siitä kaikki sai alkunsa – rohkeudesta. Nyt Yanar on yksi Suomen 200:sta kansanedustajasta, jotka päättävät kansakunnan tulevaisuudesta.
– Olen yksi lähihistorian ensimmäisistä maahanmuuttajataustaisista kansanedustajista. Otimme riskejä ja teimme poliittista historiaa. ”If you ain’t failing, you ain’t trying”, Yanar heittää päättäväisesti ja hymyilee.
Kriittisyys ei ole itsestäänselvyys
Valtiotieteilijät oppivat yliopistossa ajattelemaan ja etsimään ratkaisuja. Valtiotieteellinen tiedekunta on kuin eduskunta pienoiskoossa; paikka, jossa yhteiskunnalliset keskustelut ja kriittisten ajattelijoiden näkemykset kohtaavat. Pohtijaksi tunnustautuva Yanar kuvaileekin opiskelukavereitaan yrittäviksi ja syvällisiksi substanssiosaajiksi, joilla on nälkä päästä elämässä eteenpäin.
– Opiskeluaikana opin lukemaan Hesaria ja Suomen kuvalehteä, käymään kahvilla ja tapaamaan ihmisiä. Kiinnostaviin ihmisiin kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti. Verkostoitumisen ei tarvitse olla kylmää oikeistolaista puhetta. Se voi olla myös aitoa kiinnostusta, mentorointia ja välittämistä, Yanar kuvailee.
Tutkimusten mukaan valtiotieteilijät ovat sijoittuneet hyvin työmarkkinoille. Yliopistokoulutus ei kuitenkaan takaa työllisyyttä. Tieto- ja kommunikaatioteknologian kehitys, väestön ikääntyminen ja globalisaatio ovat muuttaneet työmarkkinoiden rakenteita pysyvästi.
– Työpaikkoja katoaa monilta aloilta. Ilman korkeaa osaamista on yhä vaikeampaa pärjätä työmarkkinoilla. Vaikka omalla alalla menisi heikosti, asiantuntijaosaamisen voi kuitenkin aina kanavoida uudelleen ja hankituista kontakteista on hyötyä, Yanar painottaa.

Ozan Yanarin vinkki opiskelijoille: ”Kiinnostukaa maailmasta ja ihmisistä. Kasvattakaa osaamista ja tehkää sitä, mistä aidosti tykkäätte.”
Maahanmuuttajasta maan muuttajaksi
Opiskelijapolitiikkavuosistaan lähtien Yanar on ollut aktiivisesti mukana maahanmuuttokeskustelussa sekä puhunut yhdenvertaisen ja kansainvälisen Suomen puolesta. Häntä kuitenkin ärsyttää tapa, jolla maahanmuuttajataustaisia henkilöitä kehystetään julkisuudessa; asiantuntijuus ei riipu etnisestä taustasta.
– En jaksa olla mikään maskotti. Minusta on kurjaa, että jotkut näkevät minut edelleen maahanmuuttajien edustajana. Olen kaikkien suomalaisten edustaja, Yanar sanoo.
Talouspoliittisen asiantuntijaprofiilinsa eteen hän tekee lujasti töitä. Finanssi- ja velkakriisin jälkeisen globaalin talouden luonnetta kuvaa monimutkaisuus. Valtiotieteellisen tutkinnon ehdottomasti suurimmaksi vahvuudeksi hän listaakin taidon poimia olennainen suurista kokonaisuuksista.
– Kirjatenteissä kaikkea ei voi opetella ulkoa, vaan asioita täytyy ymmärtää. Valtiotieteellisessä opiskellaan myös substanssikysymyksiä. Substanssiosaamisen ja laajan ajattelun yhdistelmä on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla, Yanar vakuuttaa.
Työelämä on kuin palapeli
Muistilehtiönsä kanssa Pikkuparlamentin kahvilaan saapunut Yanar kertoo kirjoittavansa paljon. Kirjoittaminen auttaa häntä jäsentämään yhteiskuntaa ja maailmaa. Peilaamalla omia käsityksiään toisten ajatuksia vasten oman ajattelun ja osaamisen ääriviivat kirkastuvat.
– Päiväkirjassani pohdin, mitä kansanedustajuus minulle merkitsee ja millaista työtä eduskunnassa tehdään. Uskon siihen, että asioita saa aikaan keskustelemalla, Yanar sanoo mietteliäänä.
Eduskunnan täysistunto on päättymässä ja kahvilan ohi kävelevät kansanedustajat ja muut virkamiehet tervehtivät iloisesti kollegaansa. Intoutuvatpa he vaihtamaan myös muutaman poliittisen kommentin sote-uudistukseen ja muuhun ajankohtaiseen liittyen.
Työ on iso osa ihmisen identiteettiä. Uratikkaiden kiipeäminen ja korkeimman portaan saavuttaminen edellyttää epävarmuuden ja epäonnistumisen mahdollisuuden kohtaamisen.
– Olisin voinut jatkaa uraani taloustutkijana, mutta halusin kokeilla asioita ja haastaa itseäni. Otin paljon riskejä, hulluja riskejä. Eurovaaliehdokkuus on vain yksi niistä. Menestys on sitä, että uskoo itseensä ja tekee parhaansa. Tärkeintä on tehdä itselleen arvokkaita ja mielekkäitä asioita, Yanar innostuu.
Tulevaisuuden työelämä on kuin tuhannen palan palapeli, joka kootaan pala kerrallaan. Työllisyyden ja työttömyyden rajat hämärtyvät määrä- tai osa-aikaisten työsopimusten ja projektiluonteisen työn yleistyessä.
Perustulon kaltaista vähimmäisturvaa kannattavan Yanarin mukaan Suomen työmarkkinat tarvitsevat joustavat reunaehdot, jotka mahdollistavat monenlaisen työn tekemisen. Yhteiskunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa ihmisten asenteisiin, mutta omaan asenteeseen voi myös itse vaikuttaa.
– Elämä on kaaoksen keskellä taistelemista. Vaikka jotkut ovet sulkeutuvat, aina on monia vaihtoehtoja. Täytyy olla itse aktiivinen ja yrittää, Yanar sanoo.