KUVAT Laura Oiva, Henni Purtonen, Toni Pakarinen

Copyright

2016 VTM16

 

Accenture - Missä juuri sinä olet hyvä?

November 4, 2016

 

Valtiotieteellinen koulutus antaa erinomaiset valmiudet uuden oppimiseen ja monessa eri työtehtävässä menestymiseen. Accenture Suomen konsultti* Ulla Kuukka pitää erityisen tärkeänä sitä, että vastavalmistunut on valmis hyppäämään uusiin haasteisiin ja tarttumaan työtehtäviin ennakkoluulottomasti.

 

Reilu kahdeksan vuotta sitten Kuukka oli mukana perustamassa Accenturelle terveydenhuollon yksikköä. Työtehtävät Accenturella ovat välillä vieneet hänet etelään, välillä länteen.

 

– Arabiemiraateissa pääsin suunnittelemaan uuden sairaalan potilastietojärjestelmää. Bostonissa tehtäviini taas kuului ison terveydenhuollon organisaation toimintatapa- ja potilastietojärjestelmäuudistuksen tukeminen, yleisen valtio-opin linjalta keväällä 2000 valmistunut Kuukka kertoo.

 

Tällä hetkellä hän iloitsee siitä, että voi hyödyntää aiempaa työkokemustaan asiakkaidensa tarpeisiin. Apotti-hanketta hän kuvailee unelmatyökseen. Hankkeen tarkoituksena on kehittää suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta nykyistä turvallisempaa ja tuottavampaa sekä kansalaisille ja ammattilaisille helpompaa.

 

– On hauska huomata, miten aiempi työkokemukseni muualta julkishallinnosta tukee nykyistä tehtävääni, terveydenhuollon johdon konsultoinnista vastaava Kuukka innostuu.

 

Valtiotieteilijöille Kuukka antaa vielä yhden vinkin:

 

– Valtiotieteilijät eivät valmistu suoraan johonkin tiettyyn ammattiin. Sen takia on olennaista tunnistaa, missä on itse hyvä ja mihin haluaa isona keskittyä, tai mihin ei ainakaan halua, Kuukka sanoo.

 

 

*Management Consulting Senior Manager, Accenture Suomi.

 

Teksti: Henni Purtonen / Kuva: Accenture

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Recent Posts

November 12, 2019

November 26, 2017

November 26, 2017

November 12, 2016

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square